Alcobaçan luostari

Nykyään Alcobaçan luostari:stä on tullut erittäin kiinnostava ja tärkeä aihe nyky-yhteiskunnassa. Teknologian nopean kehityksen ja globalisaation myötä Alcobaçan luostari on saavuttanut perustavanlaatuisen roolin jokapäiväisen elämän eri osa-alueilla. Alcobaçan luostari on herättänyt jatkuvaa keskustelua asiantuntijoiden ja kansalaisten keskuudessa sen vaikutuksista talouteen kulttuuriin ja ympäristöön. Tässä artikkelissa tutkimme Alcobaçan luostari:een liittyviä eri näkökohtia ja analysoimme sen merkitystä ja vaikutuksia nykyään.
Alcobaçan luostari

Santa Maria d'Alcobaçan luostari (port. Mosteiro de Alcobaça) on luostari Alcobaçan kunnassa, Leirian piirissä Keski-Portugalissa. Portugalin kuningas Alfonso I perusti sen 1100-luvulla. Se on kuulunut sisterssiläiseen luostarijärjestöön vuodesta 1178. Sen pyhäkkö on Portugalin suurin kirkko.

Alcobaçan munkkiluostari liitettiin vuonna 1989 Unescon maailmanperintöluetteloon. Siitä tuli kuudes Portugalissa sijaitseva maailmanperintökohde. Luostari on huolellisesti rakennettu, tyyliltään goottilainen rakennus. Tämän tyylin edustajana se on maan vanhin ja merkitykseltään sen rinnalle nousee vain Coimbran Pyhän ristin luostari. Rakennuksen poikkilaivassa on noin 30 metrin päässä toisistaan kuningas Pietari I ja hänen rakastajattarensa Inês de Castron enkelipatsaiden ympäröimät haudat. Rakastavaisten tarina päättyi Inêksen murhaamiseen Pietarin isän Alfonso IV:n käskystä vuonna 1355. Kuninkaaksi noustuaan Pedro määräsi rakennettavaksi hautamuistomerkin Inêkselle ja itselleen. Napoleonin sotien aikaan 1811 ranskalaissotilaat tärvelivät muistomerkkiä etsiessään luostarin aarteita.lähde?

Luostarin niin sanottu hiljaisuuden ristikäytävä on arkkitehtoninen mestariteos, tyyliltään hillityn sopusointuinen. Sen on teettänyt kuningas Dinis I 1300-luvun alussa. Luostarin keittiön valtavat takkajärjestelmät ovat 1700-luvulta. Keittiöjärjestelmään kuului myös juokseva vesi, joka saatiin ohjaamalla joen vettä kanavan avulla luostarin sisätiloihin.

Lähteet

  1. a b Neil Schlecht: Lissabon matkaopas, s. 74–75. Suomentanut Irmeli Järnefelt. Helsinki: Tammi, 2002. ISBN 951-31-2705-2.
  2. Lissabon matkaopas. Berlitz 2002. ISBN 951-31-2705-2 s. 75

Aiheesta muualla